Kirjoitin tämän ”normiviikon” noin neljä viikkoa sitten. En kuitenkaan julkaissut sitä, koska en ollut tyytyväinen tekstiini. Nyt on elämä kaikkea muuta kuin normaalia, mutta ehkä tekee hyvää lukea välillä muutakin kuin Coronaa. Elikä tälläistä oli elämäni vielä viime kuussa:
Töitä riittää ja ex-kanslerin ex-vaimon kanssa lounaalle
Hetken mietin mitä tulikaan tällä viikolla tehtyä. Vähitellen alkoi kuvia muodostua kuluneista päivistä, joka olivat täynnä työtä ja toimintaa. Olisikohan viikon hommat aihe Saksan Tantalle vai tylsistytänkö lukijat? Entä oliko viikossani salaisuuksia, jotka pidän parheiten omana tietonani?
Vähän ennen joulua alkoi tulemaan töitä joka puolelta. Hyvin olemme pysyneet aikatauluissa, mutta usein tarvitsen tällä hetkellä pitkää pinnaa ja viikonloput sekä illat kuluvat töitä tehden. Näin tein viime viikon Sunnuntainakin töitä ja siitähän se minun viikkoni alkoi. Suunnittelin uuden asiakkaan, autotalon kotisivujen sisältöä ja myös ulkoasua. Ruokaa valmistaessa poltin sormeni. Paloi höyryssä sen veraan pahasti, että työnteko loppui siihen ja loppupäivän ja illan jäähdytin sohvalla sormea. Naapuriapu ja naapurit ovat pienessä kaupungissa mitä ihaninta. Soitto riitti ja jo sain kunnon rasvat päivystävästä apteekista naapurin välityksellä.
Herään työaamuina puoli seitsemältä
Nouseminen sängystä vaatii kyllä useamman yrityksen. Käyn suihkussa, laitan itseni kuntoon ja iloinen kaveri jo odottaa alakerrassa kävelylenkille lähtöä. Aamukävelyt ovat minusta kivoja. Saa rauhassa heräillä ja olla omien ajatuksien kanssa. Tosin vielä ihanempaa on juoda kunnon isot maitokahvit ja lukea paikallinen lehti kotiin tultua. Meillä on ehdoton etu, että toimistohuoneet ovat samassa talossa, missä asumme. Ei tarvitse istua ruuhkassa väsyneenä, vaan voin heräillä tietsikan ääressä. Aivan, en ole mikään aamun virkku, vaan se torkku.
Maanantaina valmistelin vielä autotalon luonnoksia ja sisältöä seuraavan päivän palaveriin.
Taisin tehdä erääseen kutsukorttiin, joka väännettin yhteistyönä kaverin kanssa Perjantai-iltana, muutoksia. Eräs ystäväni opiskelee Bowtech-terapeutiksi. Hän harjoittelee minun vaivojeni kanssa. Viime maanantaina olin taas koekaniinina ja nautin vajaan tunnin maaten mitään tekemättä. Se oli ihanaa luksusta töiden lomassa, koska kotiin saavuttuani tein vielä puoli kymmeneen viimeisiä valmisteluja huomiselle.
Tiistaina huonosti nukutun yön jälkeen oli kaksi palaveria. Autotalo oli oikein tyytyväinen luonnoksiin, ideoihin ja sisältöön. Pari tuntia siinä hurahti. Toinen palaveri oli iltapäivällä. Kolmesta kuuteen suunnittelimme mainoskampanjoita Facebookkiin Energiafirmalle. Palaverien välissä kirjoitin tarjouksia, soitin puheluja, tarkistin miehen tekemät työt, lähetin sähköpostia ja valmistelin iltaohjelmaani: Kirjanpitoa.
Illalla söimme myös päivän aterian. Normaalisti syömme lounaan, mutta en kerennyt tekemään päivällä ruokaa. Kokkaan joka päivä tuoreista aineista, koska en pidä valmisruoista. Eineksiä ei juurikaan tavallisessa kaupassa myydä. Tällä viikolla herkuttelemme HelloFreshillä. Ainekset tulevat oikein mitoitettuna postin mukana kotiin. Itse pitää kylläkin ohjeen mukaan tehdä. Syömme noin joka viides viikko kolmena päivänä näitä ruokia. Ihan kiva piristys arkeen.
Keskiviikkona pääsin arkityötä pakoon Hannoveriin.
Yksi työni plussia ovat erillaiset verkostotapahtumat ja mielenkiintoiset ihmiset. Tällä kertaa olin pääverkostoni puolesta lounastapaamisessa ex-Kanslerin ex-vaimon (Doris Schröder-Köpfin) kanssa. Oli siellä tosin noin viisitoista muutakin. J Sitä ennnen pyörrähdin hammaslääkärin luona hakemassa leiman ja sopimassa aikoja isompaan hammasremonttiin, tai sanoisinko toisen hammaslääkärin virheiden korjaamiseen. L
Kirjanpitäjällekin piti toimittaa kuitit. Kotiin tultuani otin minitorkut ja aloitin työnteon. Tarkistin taas miehen töitä ja kommunikoin asiakkaiden kanssa. Lähetin Facebookkipoustauksia asiakkalle korjaukseen. Toinen sai käyntikottiluonnokset, kolmannelle tein uudet sähköpostiosoitteet. Taas hurahti ilta myös muiden työrupeamien parissa.
Textien tekemistä ja hienostelua
Torstaina tuli Copywriteri – Texteri töihin. Hän tekee enemmän etätöitä, kuin täällä agentuurissa. Parituntia opastin Autotalon kotisivun maailmaan ja aloitin itse ortopedin kotisivujen relauncin. Lääkärit ovat yleensä yksityisyrittäjiä ja näin ortopedinikin muutti yhteistiloista omiin tiloihin ja päätti säästää rahaa. Teki itse omat sivustonsa, jotka olivat juuri sen näköiset. Kannatan, että jokainen tekee sitä mitä osaa. Minut kutsuttiin apuun, kun sivustot eivät löydtynetkään Googelista ja totesin hänelle samalla, että sivustot eivät myöskään myy, vaan ovat erittäin halvan ja huonon näköiset. 😉 Ehkä hieman miedommin ilmoitin tämän asian, mutta paljoa en kaunistele, vaan olen iloisen röyhkeä. Toimii. Siispä torstain ja perjantain korjasin sivustoja ja tein hakukoneasetuksia. Texteri oli jo kirjoittanut tekstit hakukoneelle edelleisellä viikolla. Torstai-iltana ajoin taas Hannoveriin tilaisuuteen kuuntelemaan laki- ja veroasioita. Tilaisuus oli hienossa villassa kalliilla aluella. Nautin fingerfoodista ja join jopa puolikkaan lasin herkullista kuohuviiniä, vaikka vältän tällä hetkellä alkoholia ja sokeria. Välillä pitää ottaa ilo irti näistä työn tuomista eduista. J
Virallinen viikkoni loppui perjantai iltana, kun sain seitsemältä lääkärin sivuston valmiiksi. Välissä olimme käynneet miehen ja koiran kanssa metsässä kävelyllä happea haukkaamassa.
Lauantait pidän vapaata. Tänään otin enemmän kuin rauhallisesti. Koska nukuin taas huonosti, mies teki ihanan yllätyksen ja nousi hiljaa ylös ja hoiti koiran aamuhommat, jotka ovat poikkeuksia lukkunottamatta minun vastuulla. Nukuin yhdeksään saakka. Päivä on kulunut rauhallisissa merkeissä kotona järjestellen. Käväisin hurjassa myrskyssä kävelyllä ja pikaisesti kaupassa. Kohta alkaa filmi telkassa, joka kuulostaa hyvältä.
Tässä pikakatsaus melko normi viikkoon ennen koronaa. Ehkä en kuiteskaan käy exkanslerin exvaimon kanssa normaalisti lounaalla. 😉