Tänään on olo tuntunut haikeelta ja olen ollut saamaton. Aamulla vielä olin onnellinen, kun vihdoinkin olen oppinut vain olemaan, enkä yhtään kaipaa suorittamista. Päivän kuluessa sohvalla köllöttäen ajatukset hiipivät yhä enemmän ja syvemmälle menneisyyteen ja pitkänperjantain merkitykseen lapsuudessani. Äitiin, joka kuoli yhdeksän vuotta sitten. Suomeen, jossa pitkäperjantai on nykyään ihan muuta kuin lapsuudessani. Tietysti mietiskelin myös tätä päivää Saksassa, joka ei kovin paljon poikkea lapsuuteni pitkistäperjantaista.
Perinteitä vähän sieltä sun täältä
Äitini oli tarkka perinteistä ja jakoi ikivanhoja ja myös harvinaisia tapoja lapsilleen, joita edes monet kaverini eivät tunteneet. Kun muutin Saksaan oli yksi huolistani, kuinka pystyn jatkamaan minullekin tärkeitä ja mieluisia perinteitä. Kuinka jaan näitä eteenpäin uudessa kulttuurissani lapsilleni. Turhaa murehdin silloin. Lapsia en voi saada ja rakastan tätä kulttuurien sekasotkua ja perinteiden noudattamista sieltä sun täältä. Elämääni vaikuttavat nykyään suomalaiset vanhat tavat tai perinteet sekä länsi- ja itäsaksalaiset kulttuurit. Uskonnollisina pyhäpäivinä on idän ja lännen ero suuri. Jos asuisimme katolilaisella alueella Etelä-Saksassa, olisi erot taas aivan omansa.
Mikä on sallittua ja missä
Kuulen muuten niin lempeän ja tolerantin äitini tiukat pitkänperjantain kiellot vieläkin mielessäni. Ulos sain mennä, mutta naapuriystäväni ovikelloa en saanut soittaa ja pyytää ulos. Tämä päivä on surupäivä ja silloin ei häiritä muita. Pääsiäispäivinä sain käydä hakemassa ulos, mutta en saanut mennä kyläilemään ystäväni luokse. Aina, kun ulkona oli harmaa ilma tänä surupäivänä, äitini totesi, että tyypillinen pitkäperjantai-ilma. Tällöin ei myöskään saanut siivota, pestä pyykkiä tai tehdä muuten isompia kotihommia. Eilen yllätyin, kun luin perheeni WhatsAppiryhmässä, että osa suunnitteli menevänsä kauppaan tänään, päivänä, joilloin kaikki on mielestäni suljettua, myös Saksassa. Perinteet ja tavat muuttuvat vuosien kuluessa myös Suomessa. Minun Suomalaiset perinteet pysyvät samoina, vaikkakin toisen kultturin maustamana, koska en ole mukana muuttumassa muuttuvassa Suomessa.
Sunnuntain ja keskipäivän rauha
Saksassa ei ole tavallisestikaan kaupat auki Sunnuntaina taikka pyhäpäivinä. Opin heti tänne tultuani ex-anopiltani, että Sunnuntaisin ei pestä pyykkiä eikä ripusteta ulos kuivumaan. Silloin ei myöskään siivota taikka tehdä meluisia pihahommia. Kylässä, jossa asuin yli seitsemän vuotta pidettiin tiukkaan kiinni myös keskipäivän tauosta, ihan arkipäivinäkin. Kahden tunnin ajan ei saa ulkona pitää mitään kovaa ääntä, esim. ruohonleikkuu on kiellettyä. Kun asuimme keskustassa, riitti melua tietysti aamusta iltaan. Täällä nykyisessä kaupunginlaitakylässä mieheni pitää minut hyvässä komennossa, että kunnioitan keskipäivän rauhaa. Silloin ei häiritä muita ja ei meluta.
Voit kuvitella, että tänään ei ulkoota kuulu juuri mitään ääniä
Jopa naapurilastenkodin lapset ovat sisällä, koska he eivät kovin ääntä säästele leikkiessä. Eilen jäi minulta ikkunanpesut kesken, mutta voin jatkaa vasta huomenna, jos haluan välttyä ohikulkevien paheksuvilta huomautuksilta. Tyypillinen pitkänperjantain ruoka on kalaruoka ja perinteinen kala on karppi. Itse en ole vissin vielä koskaan karppia tehnyt, mutta tänään meilläkin oli lohta. Miehelläni, joka tulee Itä-Saksasta ei ole pyhäpäivinä juuri mitään perinteitä. Ja jos on, niin ne poikkeavat monesti tämän alueen pitkistä perinteistä. DDR sai poistettua paljon asioita jopa perheiden tavoista neljänkymmenen vuoden aikana. Näin ollen ei voi oikeastaan sanoa, mikä on tyypillistä, kun isoon maahan mahtuu monta vaikuttajaa.
Aika hassua, että lapsuuteni pitkäperjantai ja äitini tavat ovat lähempänä nykyistä elämääni, kuin asiat, joita luen Suomesta somen välityksellä. Ehkä se johtuu siitä, että Saksa on erittäin perinnerikas ja vanhollinen maa ja muutokset tapahtuvat hitaasti. Toisaalta vietän täysin Saksalaista elämää, johon sisältyy vain vähän suomalaisia tapoja. Näin eivät perinteeni juuri muutu, kun saan vain niukasti suomalaisia vaikutteita. Vielä tähän muutama ero lapsuuteni pääsiäiseen: pääsiäispupu tuo munat, Suklaamunia ei etsitä olohuonessa, vaan pihalla. Pääsiäisenä annetaan pääsiäislahjoja. Ei yhtä paljon kuin jouluna, mutta aika arvokkaita kuiteskin. Me emme anna mieheni kanssa toisillemme lahjoja, mutta saksalaisten parhaiden ystävieni kanssa vaihdamme normaalisti lahjat keskenämme. Tänä vuonna emme edes tapaa toisiamme koronan vuoksi.
Hyvää ja turvallista pääsiäistä kaikkialle maailmaan! Pysykää kotona ja terveinä.
p.s. Kirjoitan, kuten aina, omasta näkökulmastani viisikymppisenä ja 27 vuoden kokemuksella Saksassa. En juurikaan tarkistele asioita, vaan kirjoitan omaksi ilokseni.
