Italia talvella, itkua ja hampaittenkiristystä vaiko vain jälkimmäistä?

Italia talvella, itkua ja hampaittenkiristystä vaiko vain jälkimmäistä?

Meillä oli superidea: Vietetäänpä joulu ja uusivuosi Italiassa. Sama kai se on missä olemme sateessa ja kylmyydessä, Saksassa vai Pohjois-Italiassa. Italiassa olisi uudet kuviot ja voisimme rentoutua työstä. Seuraava huppuidea oli lähteä lauanataiaamuna ennen kukon kiekaisua ajamaan. Eihän silloin kukaan muu vielä matkustaisi. Molemmat ideat eivät toteutuneet toiveiden mukaisesti.

Ajattuamme noin 40 km maantietä käännyimme Autobaanalle ja suoraan ruuhkaan. Vaikutti siltä, että koko Puola oli matkalla kotiin joulun viettoon. Ihan sama asuivatko Saksassa, Hollannissa vai Belgiassa, kaikki ajoivat kohti itää ja Berliiniä. Noin sata ensimmäistä kilometriä baanalla köröttelimme tuhansien muiden kanssa. Kerran ohitimme viiden auton kolarinkin. Etelään suunnattaessa ruuhkat loppuivat kuten myös nopeusrajoitukset. Tykkään ajaa lujaa, kun sää ja autotiheys vain sen sallivat. Matkustimmekin sitten loppumatkan Saksan läpi noin 150 km/tunnissa ja minähän ajoin koko 700 kilometrin matkan, kuten aina. Matkalla ihanaan Italiaan yövymme melkein aina kerran matkan varrella. Niin täälläkin kertaa.

Shokkia shokin perään ja 2000 metrin korkeuksia

Seuraavana päivänä matka Alppien yli sujui ongelmatta, eikä ruuhkatkaan vaivanneet matkan kulkua, kunnes navigaattori ohjasi meidät vuoristoteille. Voi apua! Kärsin aivan kauheasta korkeanpaikan kammosta. Yli kaksi tuntia täyttä kauhua huikeissa korkeuksissa, kapeilla mutkikkailla teillä ja usein ilman mitään kaiteita.Täysi painajainen. Pysähdyimme välillä hengitystauolle. Kertaakaan en katsonut rotkoihin alas, sillä matkamme olisi loppunut siihen. Tärinän lisäksi olisi kaikki lihakseni olleet hetkessä kuin löysää makkaraa ja olisin ollut shokkitilassa sekä itkenyt ilman mitään tajua. Mutta Saksan Tantta osaa olla oikealla hetkellä cool ja toimia sen mukaan. Selvisimme hengissä pieneen rumaan teollisuuskaupunkiimme. En tiedä olimmeko vielä korkeista vuorista shokissa, mutta jos emme enään olleet, päädyimme tähän tilaan nähtyämme uudet huudimme seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Onneksi kaupungissa on pieni idyllinen vanha keskusta, jossa myös loma-asuntomme meitä odotti.

Hometta siellä ja täällä ja varsinkin makuuhuoneessa

Aivan. Asunto ei ollut hassumman näköinen, mutta se homeen lemu ja kosteus. Eikä homeläikät olleet mitään pienimpiä. Saksassa olemme jo tottuneet, että esim. ikkunoiden pieliin syntyy talvella hometta, mutta tämä oli aivan omaa luokkaansa. Tuuletimme ja lämmitimme huoneita oikein urakalla ja päivittäin. Kokkasin meille herkkuruokia uunissa, jotta tuoksut täyttäisivät huoneet ummehtuneen ilman sijaan. Tiedän, että kynttilän polttaminen vie vessan hajua, siis miksi ei homeen. Tämä idea toimi.

Joulutunnelmaa italialaisittain

Vietimme melko mukavan joulun ja olimme skypellä yhteydessä Suomeen kuten aina jouluna. Onneksi aurinko oli puolellamme ja paistoi joka päivä. Se silitti sielua ja valon tarvetta. Ei Saksassakaan meinaan tähän aikaan vuodesta kauheasti aurinko säteile. Opimme, että Italiaiset viettävät railakasta ja kirjavaa bling, bling joulua. (Valitettavasti ei tullut otettua kirjavista, vilkkuvista kuusista kuvia.) Joulukoristeet satuttavat kauneustajuani ja eivät ole mitenkään luonnollisia, mutta maassa maan tavalla. Joka ilta ja jonain aamuina kaupungin lukuisat baarit ja niiden edustat sekä kadut täyttyivät juhlivasta valkoviiniä, prosekkoa ja Aperol Sprizziä juovasta kansasta live musiikin soidessa. Sinänsä ihan jännä kokemus, joskin mies ei päässyt oikein joulumoodukseen.

Retkeily kohentaa tunnelmaa

Kävimme päivittäin kävelyllä, mutta ehdottomasti loman kohokohdat olivat päiväretket ympäristöön. Löysimme myös sen kauniin Italian jonka tunnemme entuudestaan. Asunto unohtui retkillä tai aineskaan ei ollut ollenkaan enään mielessämme niin paha, kunnes taas menimme takaisin. Päätimme sunnuntaina lähteä jo pari päivää aikaisemmin eli uudenvuodenaattona kohti kotia. Tätä kirjoittaessa on reilun tunnin päästä uusivuosi. Köllötämme hienon hotellin kuivassa, hyvälle tuoksuvassa huoneessa, lämpimässä unelmasängyssä. Ajoimme tänään 600 kilometriä. Ja arvaa vaan, valitsimmeko satakilsaa pidemmän reitin vai otimmeko vuoristotien haasteena uudellen vastaan. 😉

Mottoni: Elämässä on tehtävä ja kokeiltava kaikenlaista

Itkua siis ei ollut, vaikka lähellä oli, mutta sitäkin enmmän hampaiden kiristystä. Kokemuksena matka oli oikein hyvä. Tiedän, että halpa-asunto ei tarkoita loma-onnea ja Italia talvella ei ole meidän Italia. Olen sitä mieltä, että aina kannattaa tehdä sitä, mitä mieli tekee, jos siihen on mahdollisuus, muuten jonain päivänä kaduttaa. Ja olenhan taas yhden kokemuksen rikkaampi!

Dieser Beitrag hat 2 Kommentare

  1. Mieleenpainuva kokemus! 😀

    1. kyllä ja homeasuntoa ja yli 2000 metrin korkeuksia autolla en halua kokea uudestaan. 🙂

Schreibe einen Kommentar

Menü schließen