Kirjoitin tämän tarinan syntymäpäivästä 2 vuotta sitten, mutta en julkaissut sitä koskaan. Nyt voisi olla hyvä aika taas julkaista jotain.
Rakastan saksalaisten tapaa juhlistaa syntymäpäivää. Opin heti alussa kantapään kautta, että syntymäpäivän viettoon kuuluu rituaaleja ja sääntöjä. Olin silloin kukkakaupassa töissä. Päivänsankari tuo useissa työpaikoissa kuohuviinit ja syötävää. Meillä oli tapana syödä lauantaisin aamupala yhdessä. Koska minulla oli sunnuntaina synttärit ilmoitin tuovani lauantaina aamupalan. Tein myös täytekakun. Ensimmäinen asia minkä opin: Syntymäpäiviä ei saa juhlia etukäteen ja pahinta on, jos onnittelet ennen aikoja. Työkaverini suuttui minulle täydellisesti, koska toin synttäriruoat jo päivää ennen todellista syntymäpäivää. Hän ei suostunut edes maistamaan herkullista kakkuani. Tänä vuonna naapurin 83-vuotias rouva, onnitteli jo kolme päivää liian aikaisin. Pyyteli kovasti anteeksi. 🙂
Apua! Miksi Äiti EI soita?
Vanhempani eivät välttämättä ekoina vuosina soittaneet minulle syntymäpäivänäni. Kun jo kahtena vuotena peräkkäin kaverini kysyivät, että joko äitini ja isäni ovat soittaneet ja onnitelleet ja kun vastasin, että ei, heidän huoli oli suuri kuinka kamalat ja huonot vanhemmat minulla on. Yritä nyt siinä selitellä, että ihan hyviä he ovat. Silloin oli soittaminen älyttömän kallista. Asia ratkaistiin niin, että soitin äitille ja sanoin, että heidän on pakko soittaa minulle syntymäpäivänä aamusta, jotta en joudu tyhmään tilanteeseen, että ovat kauheita, kun eivät onnittele. Myöhemmin siskoni otti tämän tehtävän. Nykyään on WhatsApp ja some hoitamassa tätä asiaa. Fakta: älä onnittele ikinä etuaikaan, mutta muista onnitella, sitten vaikka seuraavana päivänä. Isä oli soittanut tänä vuonna synttäri aamuna, ennen kuin edes oltiin kunnolla keretty nousta.
Välillä on synttäreitä vähän liikaakin
Ennen koronaa huomasin, että kävin vähitään kerran kuussa joillakin synttäreillä. Joskus pari kertaa viikossakin. KAIKKI viettävät jollain tavoin synttäreitä. Jos et vietä, olet vähän outo. Jonain vuosina olen kutsunut vain parhaat ystäväni, toisina vuosina on vieraita ollut vajaat kolmekymmentä. Itse vietän aina kotona, jotkut ravintolassa. Rakastan bilettämistä ystävien kanssa. Alkuvuosina oli yleinen sääntö, että jos jollain oli synttärit, sinne sai noin vain mennä onnittelemaan ilman kutsua. En tiedä, kuinka nykyään on, mutta luulen että vieläkin asia toimii, aineskin maalla ja pikkukaupungeissa, nuorista en sitten tiedä.
Illan tärkein asia on ruoka.
Ruokaa on reilusti. Tykkään kokata vieraille ja olen tunnettu myös hyvänä kokkina. Juhliini tulevat melko varmasti melkein kaikki, kunhan vaan voivat. Ehkä hyvällä ruoalla on osuutensa. Ruoan ohella tarjoillaan tietty viiniä, olutta, mehuja vettä ja nykyään luomulimsoja minun piireissä. Snapsit ruoan päälle kuuluu asiaan ja joskus vielä parit senkin päälle. Harvemmin kukaan juo itseään aivan humalaan, mutta joskushan se voi niinkin käydä, mikä ei ole paha asia. Tosin opin heti nuorena, että ei ole sopivaa juoda liikaa. Kaverit sanoivat, jos olin juonut liikaa, että Anu, seuraavaksi juot vettä. Eivät sanoneet pahalla, vaan opettivat tavoille. Tänä vuonna olin mehulinjalla, kun yksikseni vietin ja histamiiniyliherkkyydessä alkoholia tulisi välttää ja punkku esim. on todellinen histamiinipommi.
Lahjoja sataa joka puolelta
Elän keskellä lahjanantokultturia. Usein, jos joku on auttanut, annetaan lahja kiitokseksi. Ja varsinkin naapureita ja kavereita autetaan paljon eri asioissa. Kavereitten keskenkin vaihdamme kunnon lahjat joka joulu ja usein pääsiäisenä. Syntymäpäivänä saan aina mielestäni aivan mahtavia lahjoja. Joskus jopa todella arvokkaita, mutta usein hyvin persoonallisia. Itse ostan useimminten noin kahdenkympin lahjan. Jos on isot juhlat ravintolassa, niin silloin aineskin viidenkympin tienoilla on lahjan arvon. Ja jos on läheinen ystävä, niin silloin enemmänkin voi lahja maksaa. Tänä vuonna en siis juhlinut. Silti sain viideltä eri ystävältä lahjan. Hassua asiassa oli, että kolme heistä soitti ovikelloa ja kun avasin oven, portaille oli laitettu pieni lahja ja ihmiset seisoivat muutaman metrin päässä. Koronaturvaväliä pidetään näissäkin tilanteissa. Siitä portailta sitten otin lahjani ja pesin sen jälkeen huolellisesti kädet. Nykynormaalia tämäkin. Siis se hassu juttu oli itseasiassa se, kun kaksi lahjan tuojaa tuijottivat lahjojaan ja sanoivat käsiä levitellen: „muuta en saanut.“ Tosin toinen näistä lahjoista oli todella kiva ja toinen oli nojoo, mutta ajatus on tärkein. Siis miksi eivät saaneet muuta? Meillä on kaupat kiinni jo Joulukuusta lähtien. Vain ruokakaupat ja trogerit ovat auki. Niin ja meillä ei ole täällä monia isoja supermarketteja, niin kuin isoissa kaupungeissa tai Suomessa. Mutta se on oma tarinansa.
Mitäs synttäreillä sitten tehdään?
Varmasti kaikilla on omanlaatuisensa bileet. Monilla syntymäpäivillä on montasukupolvea yhdessä viettämässä. Minä tunnen melkein kaikkien kavereitteni vanhemmat, koska olen jo vuosikausia juhlinut lukuisia juhlia heidän kanssaan. Lapset ovat myös kemuissa usein mukana. Jos olen asiakkaiden tai partnereitten puolivirallisilla syntymäpäivillä, taikka isoilla pyöreillä kemuilla ravintolassa, niin siellä on monesti onnittelupuheita, smalltalkia, musiikkia kenties tai jotain ohjelmaa taikka myös tanssia. Riippuu paljon juhlakalusta kuinka päivä tai ilta on suuniteltu. Kavereitten kemuissa on aina ruokaa, juomia ja vapaata juttelemista. Usein juhlitaan ulkona, jos on kesä. Monesti kutsutaan kaverit jo kahviaikaan, noin kello 16.00, mutta se ei tarkoita että juhlat kestävät vain kahvituksen yli. Viimeistään seitsemältä on jotain suolaista syötävää. Yleensä myös jotain lämmintä. Monet ystävistäni passaavat ja tarjoilevat vieraille koko illan. Minä en. Minä katson tietty, että kaikki toimii ja lisään, jos jotain puuttuu. Snapsit tarjoilen yleensä aina itse. Minun mottoni on, että juhlat ovat minun ja olen juhlimassa, enkä muita passaamassa. Sanon tämän aina, ku vieraat ovat tulleet. Joskus jotkut ihmettelevät asennettani, mutta minunhan ovat kemut. Rakastan synttäreitä ja varsinkin omiani. Tänä vuonna puuttuu elämästä paljon, kun käyn vain ihmisten ulko-ovella onnittelemassa, kun vien lahjan. Tämä oli varmaan toinen syntymäpäivä viimeisen 28 vuoden aikana, kun en viettänyt synttäreitä. Se oli surullinen ilta ilman ystäviä ympärilläni.
Viime vuonna tein pienen nuotion pihalle ja siellä otin vastaan bonuslapsenlapseni ja heidän isän. Tuuli oli vain sinä päivänä kova ja kun muutama kaveri tuli onnittelemaan siirryimme koronaa uhaten sisälle. Oli eka kerta kahteen vuoteen, että tapasin kerralla useamman kuin yhden ystävän. Onnellinen ilta.
Tänä vuonna juhlin vähä isommin. Olen kutsunut paljon ystäviä ja vietän brunssin muodossa. Synttärini on snapsisynttärit. Eli iässäni on kaksi samaa numeroa. 55, huh huh.
p.s. Kirjoitan, kuten aina, omasta näkökulmastani yli viisikymppisenä ja 30 vuoden kokemuksella Saksassa. En juurikaan tarkistele asioita, vaan kirjoitan omaksi ilokseni. Histamiiniyliherkkyydessä ruoka-aineiden sieto on myös hyvin persoonallista, jotenka toiset voivat sietää eri aineita.
P.S.S. Jos haluat seurata elämääni Saksassa useammin löydät minut Instasta @saksantantta
